Mistä on kyse?

Paikat ja rakennukset elävät ajassa. Ne muokataan sopiviksi uusiin tarpeisiin, mainoskyltit seinällä vaihtuvat ja maisema ympärillä muuttuu –  ja kaikki tämä näkyy valokuvissa.

Hyrylän ortodoksikirkko on kadonnut maisemasta, mutta varuskunnan upseerikerhon rakennus on säilynyt. Kuvat: Tuusulan museo.

Kuusi Keski-Uusimaan ja Kanta-Hämeen museota – Hyvinkään kaupunginmuseo, Keravan museopalvelut, Nurmijärven museo, Mäntsälän museotoimi, Riihimäen kaupunginmuseo ja Tuusulan museo – ovat aloittaneet syksystä 2021 kevääseen 2022 kestävän Kuvaa uusiksi –  jälleenkuvausta kotikulmilla – hankkeen. Siinä kuvataan yhdessä vapaaehtoisten nykyversioita vanhoista museoiden kokoelmiin kuuluvista valokuvista.

Hankkeen aikana järjestetään eri kunnissa valokuvauskävelyitä, joissa kierretään yhdessä kuvaamassa. Lisäksi reitit ja vanhat kuvat tallentuvat omatoimikierroksiksi, joita voi kiertää myös itsenäisesti. Museoiden kuvakokoelmat pääsevät käyttöön ja samalla dokumentoidaan tämän päivän näkymiä tulevia sukupolvia varten. Keväämmällä luvassa on myös koulutusta dokumentaariseen valokuvaamiseen.

Tutkitaan yhdessä menneiden vuosikymmenien maisemia ja sitä, miltä ne näyttävät nyt! Kevään kävelyiden aikataulut ja talven ohjelma tarkentuvat myöhemmin. Kävelyt vetää hankekoordinaattori Inka Tuominen yhdessä museoiden henkilökunnan kanssa.

Kuvaamiseen ja vanhojen kuvien paikantamiseen käytetään Android-puhelimissa toimivaa ilmaista Ajapaik-sovellusta (voit ladata sen esimerkiksi Google Playsta). Voit kuitenkin myös kuvata myös muilla puhelimilla tai kameralla. Retken aluksi tutustutaan yhdessä Ajapaikin käyttöön ja jälleenvalokuvaukseen, joten sinun ei tarvitse olla mestarivalokuvaaja!

Tervetuloa kävelemään!

Pohjanheimon liiketalo 1970-luvulla ja nyt Keravan asema-aukiolla. Vas.kuva: Keravan museopalvelut, oik. Inka Tuominen

ps. Lue lisää hankkeesta Helsingin Sanomien jutusta Hyvinkäänkylän kävelyltä.

Create your website with WordPress.com
Aloitus